Maahanmuuttajanuorten Jengiytymisilmiö: Haasteet ja Ratkaisut

©Kuva Mahad Sheikh Musse

Maahan muuttaneiden nuorten jengiytymisessä näkyy usein heidän jatkuva oppijan roolinsa ja sopeutumisen haasteet uuteen ympäristöön. Nuoret saattavat omaksua uudet normit ja käyttäytymismallit nopeammin kuin vanhemmat perheenjäsenet, mikä voi aiheuttaa väärinymmärryksiä ja sukupolvikuiluja. Samalla nuorten mahdollisuudet kotoutua nopeasti ja hyödyntää uusia tietojaan perheen sisällä voivat herättää epäluottamusta vanhemmissa, jotka pelkäävät lastensa joutuvan huonoille teille menettäessään perinteitä ja arvoja.

Murrosikä tuo mukanaan haasteita monille nuorille, myös maahanmuuttajille.

Viranomaisten ja muiden tukijoiden on tärkeää tarjota heille tarvittavia resursseja ja palveluita, jotta he voivat käsitellä murrosiän haasteita terveellisellä ja myönteisellä tavalla. Heidän on saatava tukea ja ohjausta käsitellessään näitä haasteita, jotka voivat liittyä esimerkiksi identiteetin muodostumiseen, sosiaalisten suhteiden rakentamiseen ja kulttuuriseen sopeutumiseen. Ylirajaiset asiat, kuten suvun velvoitteiden hoitaminen ja odotukset menestyksestä, vaikuttavat myös perheiden dynamiikkaan.

Monilta maahan muuttaneilta nuorelta odotetaan sekä taloudellista menestystä että huolenpitoa kaukaisemmista sukulaisista, mikä voi luoda paineita ja ristiriitoja perheen sisällä. Lisäksi koulumenestyksen taustalla vaikuttavat kotiolot ja ryhmäjännitteet, jotka voivat vaikeuttaa nuorten sopeutumista ja menestystä koulussa.

Nuorisotyön, koulun ja perheen yhteistyö on keskeistä oppimisvalmiuksien vahvistamiseksi ja sukupolvien välisen ymmärryksen edistämiseksi. Viranomaisten rooli on keskeinen maahan muuttaneiden nuorten ja heidän perheidensä tukemisessa ja kotoutumisessa. Syrjintä ja rasismi ovat esteitä maahanmuuttajien ja heidän perheidensä sopeutumiselle ja integroitumiselle yhteiskuntaan. Kokonaisuudessaan viranomaisten rooli on luoda turvallinen ja tasa-arvoinen ympäristö maahan muuttaneille nuorille ja heidän perheilleen, jossa he voivat kotoutua ja saavuttaa parhaat mahdolliset edellytykset menestyä yhteiskunnassa. Kulttuurisensitiivisyys viranomaisten toiminnassa voi auttaa paremmin ymmärtämään monikulttuurisia yhteisöjä ja niiden tarpeita. Tämä voi sisältää koulutusta kulttuurieroista ja -herkkyydestä sekä vuorovaikutusta eri kulttuureista tulevien nuorten kanssa.


Tämä ymmärrys voi auttaa viranomaisia tunnistamaan paremmin, mistä syistä nuoret liittyvät jengiyhteisöihin ja miten heitä voidaan parhaiten auttaa irrottautumaan niistä, esimerkiksi tarjoamalla vaihtoehtoisia sosiaalisia verkostoja, koulutus- ja työllistämismahdollisuuksia sekä tukiohjelmia, jotka ottavat huomioon nuorten kulttuuritaustan ja kokemukset.

Asiantuntevat ja vanhempien mukaan ottaminen on avainasia. Maahanmuuttajien asiantuntemuksen ja yhteisön aktiivien osallistaminen tarkoittaisi heidän kokemuksensa ja osaamisensa hyödyntämistä päätöksenteossa ja yhteisön kehittämisessä. Tämä voi tapahtua esimerkiksi antamalla mahdollisuuden osallistua suunnitteluun ja toteutukseen, jolloin voidaan varmistaa, että palvelut vastaavat paremmin heidän tarpeitaan ja että heidän äänensä kuuluu päätöksenteossa.

Yhteisön aktiivien rooli voi olla myös keskeinen tiedonvälityksessä ja yhteisön voimavarojen mobilisoinnissa, mikä edistää osallisuutta ja yhteisön hyvinvointia laajemmin. On tärkeää tarjota monialaista tukea nuorille ja heidän perheilleen, joka huomioi heidän yksilölliset tarpeensa ja kokemuksensa.

Luottamuksen rakentaminen on avain-asemassa autettaessa maahanmuuttajanuoria ja heidän perheitään. Tämä voidaan saavuttaa kuuntelemalla heidän tarpeitaan, näin voidaan edistää parempaa integraatiota ja hyvinvointia näille nuorille ja heidän perheilleen.

Tämä sisältää useita näkökohtia:

  • Palveluiden tarjoaminen:

    Viranomaisten tehtävänä on tarjota erilaisia palveluita, kuten koulutusta, terveydenhuoltoa, sosiaalipalveluita ja neuvontaa, jotka tukevat nuorten ja perheiden kotoutumista uuteen ympäristöön.

  • Ohjaus ja neuvonta:

    Pitäisi mahdollistaa ohjausta ja neuvontaa niin maahanmuuttajanuorille kuin heidän vanhemmilleenkin esimerkiksi koulutukseen, työllistymiseen ja arjenhallintaan liittyvissä asioissa.

  • Integrointitoimet:

    Viranomaisten tehtävänä on edistää maahanmuuttajien integroitumista yhteiskuntaan esimerkiksi tukemalla kielikoulutusta, työllistymistä ja kulttuurien välistä vuoropuhelua.

  • Turvallisuuden varmistaminen:

    Viranomaisten tulee varmistaa, että maahanmuuttajanuoret ja heidän perheensä saavat asianmukaista hoitoa ja tukea esimerkiksi käsitellessään sotatraumoja tai sopeutuessaan pakolaisuuteen.

  • Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa:

    Viranomaisten on työskenneltävä yhteistyössä muiden toimijoiden, kuten koulujen, nuorisotyön ja järjestöjen kanssa, jotta voidaan tarjota monialaista ja kokonaisvaltaista tukea maahanmuuttajanuorille ja heidän perheilleen.


Vierailija blogistimme on monikulttuurisen nuorisotyön ammattilainen joka omaa vuosien kokemus viranomaisten ja eri yhteisöjen kanssa työskentelmisestä.

©Teksti & kuvat Mahad Sheikh Musse